Yritysesittely
– Tervetuloa meidän tarinaamme

1.0
Yritysesittely – Tervetuloa meidän tarinaamme
Voimavaratila on syntynyt pitkän käytännön kokemuksen myötä, ainutlaatuisesta tavasta työskennellä ja tuottaa moniammatillisia palveluja lasten, nuorten sekä perheiden ja hevosten hyvinvoinnin parissa. Toiskan aivan uniikki tapa tehdä ja toimia tiiminä saumattomalla yhteistyöllä toinen toistaan kunnioittaen, on vuosien aikana kantanut koko työyhteisön monien onnistumisien, haasteiden ja kasvun sekä uudistumisen läpi. Toiskan kolmekymmenvuotisessa historiassa on opittu toimivana yhteen puhaltavana yhteisönä kohtaamaan myös monenlaisia kriisitilanteita, joista jokaisesta on aina selvitty – ei aina helposti ja ilman kyyneliä, mutta aina yhdessä ja yhteisenä rintamana.
Tästä mikään ei olisi ollut mahdollista ilman itseään kehittävää ja hyvinvoivaa tiimiä, uskallusta puhua avoimesti ei vain siitä mikä on hyvin, vaan myös työyhteisön epäkohdista ja ennen kaikkea johtamisajattelusta, jossa jokaista arvostetaan, kuunnellaan ja jopa kannustetaan kokeilemaan ja tekemään virheitä.
Voimavaratila ei siis ole vain fyysinen rakennusten muodostama tila, vaan se on myös yhteisön avoin ja salliva henkinen tila sekä jokaisen henkilökohtainen olotila, jotka kaikki yhdessä muodostavat suuren kokonaisuuden – sen voimavaratilan, jonka jokainen voi aistia jo silloin kun saapuu Toiskan pihaan.
Yritysesittelyssä kävijä pääsee tutustumaan Voimavaratilan uniikkiin ympäristöön, hevosten elämään ja paratiisitarhaan, toimintatapaan ja tarinaan, jollaista ei toista ole.

Tarkempaa toteutuksesta
Yritysesittelyssä pääsette kuulemaan kaksikymmenvuotisen tarinamme ja sen lisäksi esittelyn muun osuuden painotus sovitaan aina kunkin ryhmän kiinnostuksen mukaan. Käynnin aikana päivään voidaan halutessanne sopia kahvittelut sekä valintanne mukaan myös ruokailu paikan päällä, yhteisen pöydän äärellä.
Voimme ottaa näkökulmaksi esimerkiksi jonkin seuraavista teemoista:
- Hyvinvoivan työyhteisön rakentaminen
- Hevosavusteinen toiminta
- Green Care -toiminta
- Omaleimainen työmme lastensuojelun parissa
- Mikä tahansa muu aihe meidän toiminnassamme, josta haluatte kuulla enemmän. Voitte antaa myös meille vapaat kädet valita juuri teille sopivin kokonaisuus.
Tarkempaa sisällöstä
- Kierroksen tilalla ja sen eri tiloissa
- Tutustuminen paratiisitarhaan
- Tarinan toivomanne painotuksen mukaan
- Kaffit ja mikäli valitsitte ruokailun, maittava ateria yhteisessä pöydässä
- Voidaan lisätä myös elämyksellinen osio: Lue lisää täältä.